Wanted: aitoa ruokaa

apple1068370_15473666

Moni kakku päältä kaunis

Viime viikolla saimme lukea varsin ikävää uutisointia kauppojen tiskeillä lojuvasta tuoretavarasta. Kaikki alkoi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla perjantaina julkaistusta kirjoituksesta, jossa kirjoittaja kertoi entisen työpaikkansa arveluttavista myynninedistämiskeinoista muun muassa vanhaksi menevän lihan kohdalla. Kauppaketju oli myynyt vanhentuneita tuotteita kuluttajille peittämällä jo viimeisen myyntipäivänsä ohittaneen lihan maun marinadilla.

Uutinen puistatti minua, mutta samalla se herätti toivon kipinän, sillä se voisi toimia katalyyttina maailmaa valtavaan ruokatrendiin, jossa aito, puhdas ja turvallinen ruoka on kasvattanut suosiotaan.

Ruotsalainen toimittaja Mats-Eric Nilsson  julkaisi vuonna 2007 kirjan, joka on myös suomennettu ja löytyy kirjakaupoista nimellä Petos Lautasella. Kirjassa Nilsson informoi E-koodeista ja muista elintarvikepakkausten epämääräisistä merkinnöistä sekä elintarvikkeiden todellisesta koostumuksesta ja valmistusprosesseista.

Kirja on silmiä avaava lukukokemus elintarviketeollisuuden nykytilasta. Esimerkiksi vaniljasta vain 2-3 % on peräisin orkidealle sukua olevasta kasvista, josta aito vanilja tulee. Kaikki muu vanilja on jäljitelmää, vanilliinia, joka on valmistettu petrokemian teollisuudesta tai lahosta kuusipuusta. Uusimmassa menetelmässä vanilliinia valmistetaan lehmänlannasta, mikä on onneksi vasta kokeiluasteella. Kuulostaa toden totta herkulliselta. Nilssonin mukaan ihmiset ovat jo niin tottuneita prosessoituun ruokaan, että aitoja makuja ei enää edes tunnisteta saatikka arvosteta. Ovatko vanhentunutta lihaa ostaneet kuluttajat marinadilta edes huomanneet ostamassaan lihassa outoa makua?

Samoihin aikoihin kirjan julkistamisen kanssa Ruotsin markkinoilla alkoivat nostaa päätään tuotteet, joita nimitetään trustfoodiksi. Muutaman vuoden takaisessa Ridderheims-raportissa määritettiin trustfoodiksi elintarvikkeet, jotka täyttävät ekologisuuden, varmuuden, eettisyyden ja jäljitettävyyden ehdot, kertoi Ruokatieto viime talvena. Ihmiset ovat entistä valveutuneempia ja kiitos internetin, tietoa on helposti saatavilla.

Suomessakin on merkkejä lisäaineisiin kohdistuvista huolista sekä kiinnostuksesta puhtaampaan ruokaan. Liha-alan ammattilehti Lihalehti teki lokakuussa 2008 TNS Gallupilla tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten suhtautumista lisäaineisiin. Tutkimuksessa selvisi, että joka kymmenes kuluttaja on erittäin huolissaan lisäaineista. Luomutuotteiden suosio on kasvanut Suomessa vuosi vuodelta.

Petos Lautasella sekä monet muut merkit ovat vahvoja signaaleita siitä, että elintarviketeollisuuden on aika muuttua. Kehitys liittyy isompaan kokonaisuuteen ja trendiin vastuullisuudesta, joissa avainsanoja ovat eettisyys, omatunto, läpinäkyvyys,  rehellisyys ja välittäminen. Siitä lisää joku toinen kerta.

Merkkejä aitojen makujen ja puhtaan ruuan vaateesta:

Iltalehti

kemikaalicocktail-blogi

Eat & Joy Maatilatori, Lasipalatsi

Puhtaiden Makujen Puolesta ry

snellman uutiset

wholefoodsmarket

Alara

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s